tiistai 31. joulukuuta 2013

Mustasukkainen


Tein sukkia! Kahdet ylipolvenmittaiset mustat viktoriaanis-edvardiaaniset ja yhdet täyspitkät ihonväriset, jos vaikka joskus saisin tehtyä niitä 20-luvun mekkoja. Mustat ovat varautumista kauan suunnitelmissa olleeseen turnyyripukuun ja Downton Abbey -tyylisiin vaatteisiin.

Tietenkään minulla ei ollut yksiäkään rikkinäisiä valkoisia sukkahousuja/legginssejä (kun en niitä pahemmin käytä), mikä on harmi, sillä nukkejeni pukuvarasto on pääasiassa ajalta 1750-1850, joten valkoiset sukat ovat ne, joita oikeasti tarvittaisiin. Ihan älytöntähän sukkien tekeminen on muutenkin, kun eiväthän ne näy mihinkään pitkien helmojen alta... (ja tämähän on syynä siihen, että nukeillani on jatkuva alusvaatepula XD)


Nenni

(Mitä blogger muuten tekee kuville? Viime postauksenkin kuvista se teki kauhean suttuisia ja valjuja. On se kiva nähdä ensin kauhea vaiva kuvaamisessa ja kuvien käsittelyssä ja huomata sitten, että nettiin lataaminen turmelee ne...)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Kotiopettajattaren puku



Hiphei, jouluvalmistelujen ohella tuli ommeltua ja tuloksena Jane Eyre-mekko on nyt valmis! Tästä tuli lopulta sitten jotain 1830- ja 1840-lukujen vaihteesta. Vielä kun saisi tehtyä bonetin ja viitan ja tulisi lunta niin pääsisi ulos kuvailemaan. Ja olisihan se hyvä, jos aurinkokin joskus näyttäytyisi, tämä pimeys tekee hulluksi!


Yläosan kaava on tämä, johon tein kuitenkin joitain muutoksia. Helma ja hiha oman kaavan mukaan. Miehusta on vuoritettu, selässä nepparit. Mekko on kokonaan käsin ommeltu.

Olen todella tyytyväinen tähän mekkoon. Se on historiallisesti korrektein, parhaiten istuva, helpoin pukea (joskin toinen hiha on hieman liian tiukka) ja yksityiskohdiltaan siistein kaikista tekemistäni nukenvaatteista. Inspiraation lähteenä ollut Kotiopettajattaren romaani näkyy myös lopputuloksessa. Puku on liian hieno tavallisen palvelijan/köyhän naisen asuksi, mutta liian yksinkertainen varakkaalle naiselle (ainakin nuorelle sellaiselle). Vaikka Janella ei romaanissa kotiopettajattarena toimiessaan ole kuin musta villapuku, musta silkkipuku ja vaaleanharmaa puku "kaikkein parhaimpiin tilaisuuksiin", voisi hänelle hyvinkin kuvitella myös tämänkaltaisen vihertävänruskean puvun.


Kuvissa mekon alla on jokin aika sitten tekemäni "yleisalushame". Tuskailin pitkään mekon helman kanssa, ja olin varma, että se tarvitsee alleen alushameen, mutten tiennyt millaisen. Sitten kokeilin tätä joutilaana lojunutta alushametta ja se teki tehtävänsä. Itse asiassa se muistuttaa jonkin verran 1830-luvun varhaisia krinoliineja, topattuja alushameita, joissa ei vielä ollut vanteita. Nukkekoossa tosin yksinkertainen lakanakangas riittää jäykkyydeltään :) Hame on ommeltu koneella, malli kartiomainen ja takana yksi neppari. Siinä on tarkoituksellisesti hiukan laskettu vyötärö, jotta vyötärölle ei tulisi liikaa kangaskerroksia nukkea "lihottamaan". Seuraaviin alushameisin voisi tehdä vieläkin matalemman vyötärön. Saa nähdä kuinka tämä tulee palvelemaan alkuperäistä tarkoitustaan yleisalushameena, sillä se on todennäköisesti liian leveä empirepukuihin ja liian kapea rokokoopukuihin.

Nenni

lauantai 2. marraskuuta 2013

Uusia vaatteita ja MH Robecca Steam

Miten aina käykin niin, että postaukset jäävät lojumaan julkaisemattomana mitä vähäpätöisimmistä syistä? Tässä tapauksessa kyse oli muistaakseeni siitä, etten osannut päättää miten rajaan yhden kuvista :D. No mikäpä siinä, kesäisiä kuvia tänne syksyn keskelle.

Heinäkuussa ompelin siis ensimmäistä kertaa MH nukelle. Ja todellakin niitä on tässä talossa nykyään kaksi, Robecca Steam muutti meille jouluna. (Joulu on hyvä tekosyy hankkia nukkeja XD) Häpeäkseni täytyy myöntää, että olin aikalailla laiminlyönyt sitä koko kevään, mutta onneksi Muffinilla oli enemmän kuvausintoa.
Mekon piti olla helppo homma, sillä materiaalina oli sukkahousutrikoo.Tuntien ähellyksen jälkeen olin kuitenkin saanut aikaiseksi vain putkimallisen "sukkamekon", joka näytti säälittävältä. Joko en osaa ommella joustavasta tai en osaa ommella noin pienelle kropalle tai molempia. Joka tapauksessa ennen kuin keksin lisätä noita "kangassoiroja" joka puolelle mekkoa, se näytti yksinkertaisesti kamalata. Mutta "soirot" onneksi pelastivat sen. Mekko on kokonaan käsin ommeltu. Kampaus by Muffini.

Ensin Muffinin kuvia:  (ja kuten tavallista, kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla)








Ja sitten minun:








Nenni

lauantai 12. lokakuuta 2013

Éponine ja muita piirustuksia.

Viime aikoina en ole todellakaan ehtinyt sen paremmin piirtämään kuin nukkeilemaankaan. Minulla on näissä kahdessa ensimmäisessä jaksossa niin paljon kursseja, että koulutyö vie kaiken ajan. Lisäksi teemme koulussa versiota musikaalista "Les Misérables" ja minä olen mukana puvustuksessa, joten kaikki luovuus keskittyy tällä hetkellä siihen. Kesällä tuli kuitenkin tehtyä muutamia akryylitöitä, joista yksikään ei tosin ole vielä täysin valmis. Todennäköisesti menee kuitenkin vielä pitkään ennen kuin minulla on aikaa ja viitseliäisyyttä viimeistellä ne, joten päätin laittaa tänne kuvat keskeneräisistä. (nämä ovat valokuvia ja siksi värit eivät ole täysin todenmukaiset)

Ensimmäisenä kopio Franz Xaver Winterhalterin maalauksesta Madame Barbe de Rimsky-Korsakov. Maalaus on Musée d'Orsayssa Pariisissa ja käydessäni siellä monta vuotta sitten näin jonkun taideopiskeiljan maalaavan kopiota tästä muotokuvasta. Maalaus jäi mieleen ja niinpä kun kesän alussa päätin harjoitella akryyleillä maalaamista, kaivoin Orsayn "katalogin" esiin ja etsin kyseisen maalauksen malliksi.
 
Toinen on freesia-asetelma. Käytin mallina oikeita kukkia omasta puutarhasta. Äiti innostui kesällä puutarhanhoidosta ja meillä olisi kyllä riittänyt ruusuja ja liljojakin malliksi. Freesioissa on kuitenkin jotain maagista, eikä maalaus todellakaan tee niille oikeutta.

 
Eikä varmaan ole yllättävää, että Les Misérables tunkee piirustuksiinikin :) Joku päänsisäinen näkemys Époninesta:
 
(käytin omaa profiiliani mallina ja lopputulos oli se, että sisko sanoi Époninen näyttävän hämäävästi minulta XD) 
 Nenni

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Uusi barbie

Muistin, etten ole tätä(kään) uutta nukkea esitellyt. Eli siis hankin toukokuussa uuden nuken kasvavaan fashionista-kokoelmaani. Oikeastaan minun piti ostaa tämä jo viime syksynä, kun näitä myytiin lähiprismassa alennuksella, mutta päädyin silloin kuitenkin uudempaan Raquelleen. Luulin jo, ettei näitä blondeja löytyisi enää mistään, mutta sitten bongasinkin niitä hyllyllisen keskustan Sokoksessa, ja päätin, että nyt on taas aika uudelle nukelle :).

Tämä Barbie on siitä erikoinen, että sillä on suu kiinni, ei siis mitään karmeaa pepsodent-hymyä. Vaatteiden alta paljastui iloinen yllätys: torsonivel. Luulin, että näitä on vain "ensimmäisen aallon" fashionistoissa, sillä Raquellella tai päänvaihto-fashionistallani ei kyseistä niveltä ole. Nukke on yllättävän ilmeikäs, juurikin tuon hienoisen hymyn takia. Se osoittautui myös yllättävän krantuksi vaatteiden ja värien suhteen, vain sininen tai vaaleanpunertavaa/beige tuntuu kelpaavan. :)

Sitten kuviin. Kuvat on ottanut Muffini.

Ensin kuvia suoraan paketista otetusta nukesta
Miksi barbien vaatteet ovat nykyään tällaisia?



Ja sitten vaihdettiin vaatteita...


Korvakorut lähtivät heti ja Muffini teki
 myös uuden kampauksen

Nenni

torstai 23. toukokuuta 2013

Kevät, vihdoinkin!

Sainpas vihdoin nämäkin kuvat julkaistua! Rokokoopuku valmistui siis jo pari viikkoa sitten ja kävin äitienpäivää edeltävänä lauantaina kuvailemassa sitä ja yhtä toista historiallista pukua. Käytiin vappuna nimittäin (taas) Pariisissa ja tällä kertaa myös Versaillesissa ja kun päästin takaisin Suomeen sormet syyhysivät päästä tekemään jotain rokokoo-tyylistä. Lisäksi tuo nimenomainen viikko ennen äitienpäivää oli aika kamala, niin että kaipa minä purin kiukkuni ja masennukseni tuon puvun koristeisiin. Mutta joo, loppujen lopuksi olen aika ihastunut tähän. Kaikista virheistään huolimatta puvussa on jotain upeaa. (Nyt kun mietin, kaikki suosikkinukenvaatteeni ovat niitä, joissa on miljoona osaa ja koristetta ja joiden tekemiseen on mennyt ikä ja terveys XD niin kai sen pitääkin olla, vai mitä?) Onneksi tuli harjoiteltua laskosnauhan tekoa jo empiremekko 2:ssa, muuten olisi varmaan mennyt hermot tuon pääntien kanssa.

Toinen puku on melkein kaksi vuotta vanha, mutta en ole tullut sitä liiemmälti kuvanneeksi, mikä lieneekään ollut syynä, sillä pidän mekosta paljon. Se on siis olevinaan uusrokokoota eli 1860-luvun tyyliä ja helmaa kannattelee rautalangalla tuettu krinoliini (vannehame). Rautalanka on muuten kätevä, sillä se vääntyy, joten nukken saa istumaan nätisti, kun vannehameen "litistää" :). Jäykillä vanteilla istuminen ei onnistuisi. Yläosan istuvuus on mitä on, mutta koska maailman kaunein kangas ja 80 cm helma se ei haittaa.

Yksi syy, miksi olen tyytyväinen näihin kuviin on se, että sain ikuistettua niihin palan lempivuodenaikaani. Olen siis todellakin kevätihminen ja mielestäni kaikkein kaunein aika vuodesta on juuri ennen kuin lehdet puhkeavat puihin, kun puut ja pensaat vasta vihertävät ja metsä on täynnä valoa (ja valkovuokkoja).






Olen tosiaankin aika hurahtanut Ranskaan, kesällä pitäisi aloittaa kielen opiskelu. Vähän pelottaa, sillä kaverit väittävät, että sitä on mahdoton oppia. Mutta eihän se voi olla epäloogisempi kuin italia, eihän? (Ääntämys on kyllä sata kertaa vaikeampi)

Nenni

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Balettipuku

Mainitsin joskus syksyllä, että olen jo pitkään halunnut tehdä kunnollisen balettishootin, mutta minulla ei ole tarvittavia asuja ja rekvisiittaa. No sitten päätin lopettaa valittamisen ja tehdä asialle jotain, eli sen balettipuvun. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään pitkän tyllihameen ja korsetin, koska olen jo pitkään ihaillut netissä nukeille (enimmäkseen bjd:lle) tehtyjä koristeellisia korsetteja. Otin siis viktoriaanisen korsetin kaavan ja pidensin sitä edestä ja lyhensin takaa. Kaava ei tietenkään ensi yrittämällä täysin toiminut, mutta muutaman epäonnistuneen koekappaleen jälkeen se on jo parempi.

Ensimmäinen värillinen luonnos puvuista, myöhemmin päätin tehdä sinisen puvun yläosasta violetin,
sillä minulla ei ollut oikean sävyistä sinistä kangasta.
Tätä blogia lueskellessani olen ihastunut ajatukseen tehdä kaksi hiukan erilaista asua samalla kaavalla yhtäaikaa. Kun aloin sitten harkitsemaan balettipuvun tekoa, ja olin kahden vaiheilla puvun värissä, päätinkin tehdä kaksi, tumman ja vaalean.



Nenni

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Piiiitkästä aikaa

Anteeksi kamalasti, blogi on taas ollut kuolleena aivan liian kauan. Ensin ei ollut sen paremmin nukkeilu- kuin piirustusintoakaan eikä siis mitään postattavaakaan, sitten kun aloin taas värkkäilemän kaikkea en vaan jaksanut kirjoitella niistä ja sitten aloin kirjoittelemaan, mutten julkaissut tekstejä. Olen siis ommellut kaikenlaista ja aloittanut taas pari uutta projektia, vaikka monta vanhaa on kesken :). Myös muutama shootti on tullut räpsittyä, joten niitä tulen varmaan postailemaan lähiakoina. Koska kuitenkin viime postauksessa ikuisuus sitten lupasin esitellä valmiin empirepuku nro 2 :n, laitan tähän nyt kuvia siitä ja toisesta empirepuvusta.










Nenni